27. toukokuuta 2016

Haalarikastajaiset

DSC_2925DSC_2944DSC_2919DSC_2964
Ollaan perustamassa meidän koulun fysioterapeuteille omaa jaostoa ja toukokuun alussa pidettiin eka oma tapahtuma. Fyssareilla ei oo meidän tietääksemme täällä ollut ikinä haalarikastajaisia joten päätettiin järjestää ihan ensimmäiset sellaiset. Meillä oli ohjelmassa pieni joukkuekisailu eri tehtävien muodossa ja lopuksi vielä vala ja kaste. Oli kiva tapahtuma ja saatiin yllättävän hyvin porukkaa mukaan vaikka harjoittelut yms. sotkivatkin vähän ja osa ei sen takia päässyt tulemaan. Pari tuntia vietettiin ulkona ja sen jälkeen siirryttiin Playhin kannustamaan Suomi voittoon. Tykkään ite tämmösistä tapahtumista missä pääsee tutustumaan muihinkin kuin oman vuosikurssin opiskelijoihin, niin tietää ketä moikata koulun käytävillä :D

26. toukokuuta 2016

Kaukolasipartio @ Travel, Taste & Learn 20.5.2016

DSC_2705DSC_2710DSC_2713DSC_2726DSC_2729DSC_2741DSC_2756DSC_2762DSC_2768 Viime viikon perjantaina alkoi kesäloma, aurinko paistoi ja Kaukolasipartio esiintyi matkailualan koulutusten markkinointitapahtumassa Joensuussa Ilosaaressa. Olin jaksanut kerrankin ottaa kameran mukaan, joten yllä muutama kuva kyseiseltä ilmaiskeikalta.

8. toukokuuta 2016

08/05/16

Tällainen noin kerran-pari kuussa-postaustahti on ollut näköjään tän kevään juttu. Meillä on ollut tosi paljon koulujuttuja ja etenkin huhtikuulle tuli välillä todella pitkiä koulupäiviä kun meillä oli fysiatrian luennot vasta illalla ja saatettiin tulla tekemään ryhmätöitä jo heti aamusta. Nyt alkaa onneks pikkuhiljaa helpottaa ja enää muutama isompi raportti jäljellä, koulupäiviäkin on enää kahdella tulevalla viikolla. Toivon, että viimeistään sen jälkeen miul ois taas aikaa panostaa enemmän tähän blogiinkin. Tänään kuvailin pitkästä aikaa ja aattelin et voisin tehdä jonkinlaista My day-tyyppistä postausta.
DSC_2677DSC_2681
Heräsin tänään aivan liian aikaisin, en ymmärrä et mitä miun unirytmille käy aina "lomalla". Voin kertoo et ei koulupäivinä jaksa herätä tähän aikaan ja vieläpä ilman mitään herätystä. Tosin koomailin hetken myös alakerran sohvalla, tiiättekö sen tunteen kun väsyttää muttei nukuta? Koska semmonen oli miun tän aamun fiilis. DSC_2686DSC_2684DSC_2690
Meillä ei viedä aamiaista äitille sänkyyn, mutta katetaan aina aamupala alakertaan valmiiksi. Pikkuveli teki tuollaisen moussekakun ja oli hyvää. Ei toki juustokakun voittanutta, mutta hyvä kuitenkin. En keksinyt mitään hienoo äitienpäivälahjaa, joten päätin hyödyntää näitä miun "huikeita" koulussa niitten muutaman tunnin aikana hankittuja hierontataitoja ja väsäsin tuollaisen "hierontalahjakortin". DSC_2692
Ollaan äitin kanssa käyty parina aiempana äitienpäivänä kävelemässä pidempi (21,1 km) kävelylenkki ja tarkoitus oli jatkaa perinnettä tänäkin vuonna. Äitillä on kuitenkin ongelmia jalkojen (penikat) kanssa, joten kävin sit tänä vuonna yksinään. 3 h 30 min ja 22 km auringonpaisteessa ja hyvin tarkeni shortseissa ja topissa vaikka lähdin matkaan jo ennen aamukahdeksaa. DSC_2695DSC_2704DSC_2705DSC_2723
Iltapäivällä grillailtiin (tai iskä grillas :D) ja täytyy sanoo et grilliruoka on ehkä yks kesän parhaista jutuista <3 Parhautta on olleet myös nää loppuviikon kelit, joka päivä auringonpaistetta ja joka päivä on ollut shortsikelit. Perjantaina kävin juoksemassa shorteissa ja lyhyessä urkkatopissa ja silti oli kuuma. DSC_2724DSC_2725
Maha täynnä olikin hyvä siirtyä penkkiurheilemaan. Ensin superpesistä ja sen jälkeen SM-maastoja. Myös MM-kisoja tuli seurattua ennen ko piti lähteä ajamaan kohti Joensuuta. Matkan varrella poikettiin siskon kanssa vielä nopeasti mummon luona toivottamassa hyvää äitienpäivää ja syömässä vähän lisää. DSC_2727DSC_2729
Automatka meni hyvin ja sisko ehti hyvin bussiin. Autolla kulkemisessa on hyvät puolensa, sillä ei tarvitse miettiä niin paljon tavaramäärää, vaan voi huoletta ottaa vähän ylimääräistäkin. Kuten esim tällä reissulla kaikki pitkähihaiset ja takki oli aivan turhaan mukana. Huonojakin puolia toki löytyy, esim. just maksoin vakuutuksen ja ajoneuvoveron ja tänään haettiin auto korjaamolta, jossa korjattiin pari pidempään jatkunutta ongelmaa. Oli toki kiva ajaa ilman että auto päästi epämääräisiä ääniä :DDSC_2730 Loppuilta kuluukin koneen ääressä kuvia muokatessa ja tätä postausta kirjoittaessa. Vähän pitää kouluhommiakin miettiä, jostain syystä viimetippa on taas kaveri osassa tehtäviä. Yritän myös päästä ajoissa nukkumaan.