29. toukokuuta 2015

Lontoo day 2

2.12.22.32.42.52.62.72.82.92.10
Toinen päivä käynnistyi hotelliaamiaisella ja sen jälkeen suunnattiin porukalla metroasemalle. Julkinen liikenne Lontoossa on melko kallista mutta kannattaa ehdottomasti hommata Oyster-card, jos aikoo liikkua enemmän. Siihen voi ladata tietyn summan rahaa ja korttia näytetään aina mennessä ja tullessa. Hyvä puoli oli, että päivää kohden on aina enimmäistaksa, eli sen ylittymisen jälkeen laskuttaminen loppuu vaikka korttia käytetäänkin. Metrolla suunnattiin keskustaan ja meillä oli liput tuollaiseen hop on, hop off-bussiin. Mentiin sillä vähän aikaa ja todettiin se niin hitaaksi, että kuljettiin loppuaika metrolla. Liikuin siis miun työkaverin Jennan kanssa suurimman osan ajasta. Käytiin katsastamassa pikavauhtia ns. perusnähtävyydet. Satuttiin Buckingham Palacen kohdalle juuri vahdinvaihdon aikaan ja voin kertoa että oli porukkaa. Tuossa yhdessä kuvassa ei näy läheskään kaikki. Meillä oli sen verran vähän aikaa, että paljon jäi vielä näkemättä. 2.112.122.132.14
Iltapäivällä meillä oli yhteinen ruokailu hotellin lähellä. Mein ruokaryhmä oli tehnyt etukäteisselvityksen ja olivat päätyneet Jamie Oliverin ravintolaan. Yllä näkyy miun annokset. Tuo pihvi oli älyttömän iso (ja pippurinen) enkä jaksanut edes sitä ihan kokonaan edes syödä. Ja tuo brownie, oli ehkä paras ikinä <3 Just sellainen täydellinen, ei liian kuiva. Ruoan jälkeen mentiin Jennan kanssa Westfieldin ostoskeskukseen shoppailemaan vähäksi aikaa. Sen jälkeen pikainen pyörähdys hotellilla vaatteet vaihtamassa ja metrolla eteenpäin. Meillä oli liput Leijonakuningas-musikaaliin. Siitä ei oo kuvia, mutta voin kertoa että oli AIVAN MAHTAVA <3 Jos yhtään tykkäätte ja teillä on mahdollisuus mennä katsomaan, niin menkää ehdottomasti sinne. Onhan ne liput suht arvokkaat, mutta on semmoinen kokemus, että oksat pois. Musikaalin jälkeen suunnattiin taas hotellin viereen lähipubiin yksille. Ja nukkumaan taas siinä yhden jälkeen.

28. toukokuuta 2015

20/15 & 21/15

VKO 20

Ma: Crossfit 45 min + Salibandy 1 h 15 min + Kehonhuolto 1 h 
Ti: Hieronta 1 h + Kehonhuolto 1 h
Ke: Puntti 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Lepo
Pe: Kävely 1 h 30 min
La: Kävely 1 h
Su: Kävely 2 h

Yhteensä 11 h

VKO 21

Ma: Fyssari 30 min + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 1 h
Ti: Hieronta 1 h + Kehonhuolto 30 min
Ke: Kilpakävely 30 min + Hieronta 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Kilpakävely 1 h + Vesijuoksu 30 min + Kehonhuolto 30 min
Pe: Kävely 30 min + Kehonhuolto 30 min
La: Kilpakävely 1 h + Kehonhuolto 30 min
Su: Kävely 4 h + Puntti 1 h + Kehonhuolto 30 min

Yhteensä 16 h 30 min

Lontoon kuvia on vielä tulossa mutta laitetaan tähän väliin parit viikkokoosteet edellisiltä viikoilta. Tuo viikko 20 meni Lontoon osalta aika lailla lomailuksi. Tietty kävelyä tuli mutta aikataulu oli sen verran tiivis (tai tehtiin ite siitä sellainen :D) niin hotellin kuntosalikin jäi testaamatta. 

Viikko 21 oli jo parempi ja kauden avauskisakin tuli vietyä läpi. Paljon siitä ei jäänyt kerrottavaa, mutta teki hyvää päästä kisaamaan reilun 9 kk tauon jälkeen. Tai olihan miulla yks hallikisa mut kilpakävelyn osalta oli noinkin pitkä tauko, koska aiemmat kisat jäivät väliin sairastelujen ja loukkaantumisten takia. Tällä viikolla sain jo yhden hyvän reenin tehtyä ja elättelen vielä toiveita siitä, että SM-maantiekävelyt kutsuu reilun parin viikon päästä. Päätähtäin tällä kaudella on kuitenkin SM-viesteissä heinäkuun ekana viikonloppuna. 

26. toukokuuta 2015

Lontoo, day 1

Oon vähän myöhässä näitten Lontoon kuvien kanssa, mutta tässäpä näitä ois vihdoin pienissä osissa matkakertomusta. 1.11.2 Lähdettiin helatorstaina Joensuusta klo 6.17 junalla kohti Helsinkiä. Tikkurilassa hypättiin taksiin ja meille osui semmonen tosi rempseä taksikuski ja matka meni kivasti :D Lentokentällä käytiin syömässä ja sen jälkeen vuorossa oli vielä jonkin verran odottelua. Menin myös ekaa kertaa rajatarkastuksen läpi, ennen ei oo semmosia tarvinnut ko oon lentänyt vaan EU:n sisällä. Lento meni hyvin ja kesti noin 3 h. Alkumatkasta oli tosi selkeetä ja esim. Gotlanti näkyi tosi hyvin, mutta mitä lähemmäs Brittejä tultiin niin sitä pilvisempää oli ja siellä satoikin vettä. 1.31.41.51.6 Meille oli varattu lentokentältä hotellille bussikuljetus. Keli ei ollut mitenkään hyvä ja ruuhkakin oli melkoinen. En tiiä miten pitkä tuo matka oli, mutta aikaa meni vajaa puoltoista tuntia. Hotellilla käytiin vaan heittämässä tavarat huoneisiin ja suunnattiin ekana syömään. Ruoan jälkeen loppuilta menikin kivasti parissa lähipubissa istuskellessa. Tuolla pubit meni kiinni puol yks, jolloin suunnattiin hotellille nukkumaan. Onneks matkaa oli vaan joku 200 m :D

13. toukokuuta 2015

19/15

VKO 19

Ma: Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 30 min  
Ti: Kävely 30 min + Hieronta 1 h + Kehonhuolto 30 min
Ke: Kävely 30 min + Koripallo 1 h + Kehonhuolto 30 min
To: Salibandy 1 h 15 min + Kehonhuolto 15 min
Pe: Koripallo 1 h + Kehonhuolto 1 h
La: Pyöräily 30 min + Kehonhuolto 45 min
Su: Kävely 3 h 45 min + Kehonhuolto 45 min

Yhteensä 15 h 15 min

Tulin vaan nopeasti kertoilemaan viime viikon liikunnoista. Viime viikko oli pitkästä aikaa ihan kunnollinen reeniviikko. Tosin kilpakävelemään en vieläkään päässyt. Toisaalta ei miulla ois ollut ees kunnolla aikaa, koska koriskurssia oli kahtena päivänä. Lisäks miulla oli torstaina ja perjantaina fyssari. Mitään varsinaista ratkaisua ei (ainakaan vielä) selvinnyt, mutta oon nyt perjantaista lähtien tehnyt kolmea eri liikettä, jotka toivottavasti auttavat tuossa miun jalan ongelmassa. 

Sunnuntaina jatkettiin viime vuonna äitin kanssa aloitettua "haastetta" eli käveltiin puolimaratonin verran. Mietittiin siinä lenkin aikana, että jatkossa voitaisiin toteuttaa sama lenkki aina kerran kuussa. Loppuun vielä voisin todeta, että oon tyytyväinen tuohon kehonhuollon määrään. Kerrankin jaksoin joka päivä tehdä edes jotain pientä. Oon siis laskenut ne fyssarin antamat harjoitteet tuohon kehonhuolto-kohtaan. 

Hyvää loppuviikkoa, mie hyppään huomenna junaan ja suuntaan loppuviikoks tutustumaan Lontooseen :)

7. toukokuuta 2015

18/15

VKO 18

Ma: Kävely 30 min + Salibandy 1 h 30 min + Kehonhuolto 15 min
Ti: Kävely 30 min + Juoksu & kävely 30 min  
Ke: Koripallo 1 h + Hieronta 1 h
To: Kehonhuolto 1 h
Pe: Lepo
La: Kävely 1 h
Su: Kävely 1 h

Yhteensä 8 h 15 min


Viime viikko meni aika vähäisellä reenillä. Oma vaikutuksensa oli reissaamisella ja pahentuneella jalkakivulla. Kirjoittelinkin miun tilanteesta jo edellisessä postauksessa. Nyt tilanne on onneks jo vähän parempi ja reeniäkin on tullut enemmän. Tarkoitus ois myös aloittaa taas kilpakävelyreenit ihan kunnolla, mikäli paikat vain kestävät. 

Toukokuun ekat päivät

t1t2
Hiljaiseloa kestikin vähän pidempään. Vappu meni tänä vuonna vähn erilaisissa merkeissä kuin normaalisti. Vappupäivänä auton keula kohti Helsinkiä (tai oikeastaan Vantaata) missä oltiin pari yötä tuttavaperheen luona. Lauantaille meillä oli varattuna Tallinnan risteily. Laiva lähti jo 7.30 aamulla ja päästiin heti aamupalalle. Tuo laivan aamupala vastasi aika lailla normaalia hotelliaamiaista ja sillä sai hyvin mahan täyteen. t3t4
Meillä kävi tosi huono tuuri sään suhteen, koska lähes koko ajan satoi vettä. Alunperin tarkoitus oli kierrellä vanhassa kaupungissa mutta päädyttiinkin ensin pariksi tunniksi shoppailemaan Rocca Al Mare-kauppakeskukseen. Sain hillittyä itseni ostoksien suhteen hyvin, sillä viikon päästä oon jo Lontoossa ja oon yrittänyt säästää rahaa sitä varten. Shoppailun jälkeen suunnattiin takaisin keskustaan. Nopea kierros Viru-keskuksessa, jossa ei ollut enää yhtä miun lempikauppaa. Sieltä syömään, ruokapaikaksi valikoitui Peppersack. Se on vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola, missä henkilökunta on pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin. Mie söin tuollaisen kanawokin. Tuo annos näyttää tosi pieneltä, mutta oikeesti se oli just sopivan kokoinen. Ruoan jälkeen nopeasti Rimin kautta laivalle. t5t6t7
Sunnuntaina miun oli tarkoitus avata kisakausi, mutta koska miun lajiharjoittelu on ollut tosi vähäistä, niin päätin jättää kisan väliin. Lisäksi miun jalkakipu paheni viikonloppuna niin pahaksi, etten uskaltanut lähteä riskeeramaan omaa terveyttä. Nyt jalka on onneks ollut parempi ja oon päässyt reenaamaan normaalisti. Tänään kävin siellä fyssarilla, eikä ainakaan vielä löytynyt mitään selkeää syytä noille ongelmille. Selkeitä puolieroja kyllä, mikä saattaa myös osaltaan selittää jotain. Sain onneks uuden ajan jo huomiselle niin päästää tekemään lisää testejä :)

 Ja fyssarihommista puheen ollen, kävin tänään palauttamassa ilmoittautumislomakkeen, jolla ilmoittauduin läsnäolevaksi ensi lukuvuodeksi fysioterapian koulutusohjelmaan tänne Joensuuhun. Mietin tuota kouluunlähtöä pitkään, enkä tiedä et teinkö oikean päätöksen. Ajattelin kuitenkin käydä katsomassa, että josko se ois miun ala. Miullahan on siinä mielessä hyvä tilanne, että kaks ammattia on jo taskussa, niin voin aina hakea töitä jos ala ei tunnukaan omalta.